Vikakerta
Kerro viime kerrastasi Seuraa tarinoita FacebookissaNainen, 60 v, sinkku + Mies, 20 v, Lomaromanssi
Tapahtui 10.10.2015 n. klo 22:00 • Lisätty palveluun 4.12.2015 klo 20:38 eli 55 päivää myöhemmin
Paikka oli Bahia Feliz. Olin täyttämässä 60 vuotta ja päätimme lähteä kahden parhaan naisystäväni kanssa juhlimaan synttäreitä kanarialle. Ensimmäinen viikko menikin railakkaasti juhlien. Joka ilta mentiin Inglesiin koska siellä iltamenoja on jokaiseen makuun. Päivät meni rannalla makoillessa ja seuraavaa iltaa odotellessa. Ystävilläni oli mahdollisuus vain yhden viikon lomaan. Heidän lähdettyään minulla oli vielä toinen viikko jäljellä.
Ystäväni lähtivät ja istuskelin seuraavana aamuna kirjaa lukien yksin Bahia Felizin kivikkoisessa rannassa . Huomasin kun nuori hiilenmusta mies lähestyi minua kelloja ja aurinkolaseja käsivarsilla. Hän istahti viereeni ja alkoi esitellä kelloja. Minä katselin tätä nuorta miestä tarkemmin kuin hänen esittelemiään kelloja. Hän oli noin 20 vuotias ja todella hauskan näköinen pitkä poika, ehkä jopa hieman yli 2m. Kellokaupat kuitenkin syntyivät 10 Eurolla.
Juttumme kuitenkin jatkui ja hän kertoi että hänen nimensä on A ja olevansa kotoisin Senegalista. Täällä Gran Canarialla hän kertoi ollensa jo pari vuotta. Elantonsa hän sai näillä rannoilla rihkaman myynnillä.
Himoni heräsivät pikku hiljaa ja kun kysyin että haluaisiko A ansaita 20 Euroa. Hän hämmentyi ja kysyi että mitä pitää tehdä. Sanoin suoraan että haluaisin rakastella hänen kanssa. A otti kiinni kädestäni ja ilme kertoi että nyt onnistuu. Kerroin että tulen tähän samaan paikkaan 2 tunnin kuluttua ja menisimme minun huoneeseen. Näin sovittiin ja minä lähdin kortsu- ja liukuvoideostoksille.
Pian 2 tuntia oli ohi ja A odotti jo rannassa. Annoin hänelle sovitun 20 Euroa. Huoneeseen pääsee respan huomaamatta kadun puolelta portin kautta allasalueelle ja sieltä suoraan huoneeseen. Portti aukeaa samalla kortilla kuin hotellihuoneen ovi.
Huoneeseen päästyämme otin heti A:n T-paidan pois ja kun painauduin häntä vasten, tunsin kuinka valtava kulli nousi pystyyn. Heittelimme loputkin vaatteet päältämme siirryimme sänkyyn. Kun makasimme 69 asennossa pääsin näkemään kuinka valtava kulli minulla oli kädessä. Kun vedin esinahan taakse pullistui sieltä erikoinen pallon muotoinen todella suuri terska. Tällaista kalua en ole koskaan edes pornokuvissa nähnyt.
Puristelin A:n kullia samalla kun hän hankasi hellästi häpyhuulia ja klitorista. Pian kuitenkin otin kortsun ja vedin sen huolellisesti päälle. Annoin A:lle liukuvoidepurkin hän hieroii voiteella pillun märäksi.
Sitten siirryin selin makuulle ja A tuli jalkojeni väliin. Raotin pillun huulia sormin koska en halunnut että pitkä pillunkarva leikkaisi kortsun halki. Silloin sen antama suojaus olisi mennyttä. Kaikki meni hyvin ja kun ohjasin kullin oikeaan kohtaan A painoi pyöreäksi pullistuneen terskan sisään. Tätä vaihetta hieman jännitin koska meidän kokoero on aika suuri. Minä olen 143 cm pitkä ja painan vain 46kg. A on yli kaksimetrinen ja painoi ehkä noin 85-90kg. Kun terska oli sisällä A pumppasi koko valtavan kullin sentti sentiltä sisään.
Olimme nyt tiukasti upeassa yhdynnässä ja kun katsoimme hetken toisiamme silmiin, A alkoi hitaasti nussia minua. Ensin n. 5cm työnnöin, sitten 10cm työnnöin ja lopuksi n. 20cm pituisin työnnöin, kuitenkin niin että terska pysyi koko ajan sisällä. Ei siinä voinut mitään muuta kuin voihkia ja huokailla. Niin ihanalta ja uudelta kokemukselta se tuntui. Tässä asennossa nussittiin ehkä parikymmentä minuuttia ja kun A veti kullin ulos niin siirryttiin 69 asentoon. Vedin uuden kortsun paikalleen ja A voiteli pillun uudelleen liukuvoiteella.
Nyt pääsin ratsastamaan ja siirryin hänen päälle istumaan. Varovasti terska sisään, poski A:n rintaan kiinni ja annoin perseen toimia. Välillä olin ihan liikkumatta ja annoin A:n altapäin pumpata. Istuma-asennossa kulli menee aivan juuriaan myöten sisään ja se tuntui myös hyvältä. Tässä asennossa olimme yhdynnässä myös noin 20 minuuttia.
A käänsi minut jälleen alleen ja ja kun hän nosti jalkani olkapäilleen, lantio ja pillu tulivat siihen asentoon että tunsin koko hänen valtavan kullin sykkivän sisälläni. Ei siinä voinut muuta kuin voihkia mielihyvästä. Käsittämättömät voimat on tämänikäisellä pojalla. A jaksoi katkeamatta vielä nussia ainakin puoli tuntia.
Sitten liike pysähtyi ja tunsin kuinka karjahdusten jälkeen A:n kulli pumppasi spermaa sisään. Kun hänen kouristukset loppuivat, otin kortsusta kiinni ja A veti hitaasti kullin ulos. Otin kortsun pois ja näin kuinka sen kärki oli aivan täynnä vaaleaa spermaa. Makasimme sylikkäin siinä ainakin puoli tuntia ja kun pyyhin kosteuspyyhkeellä A:n kullia, nousi se uudelleen jäykkänä seisomaan. Minulla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta jatkaa koska pillu oli ihan turvoksissa ja tosi hellä. Sovittiin että tavataan vielä illalla uudestaan samassa paikassa rannalla ja katsotaan sitten kestääkö minulla paikat. Juotiin vielä lasit punaviiniä ja A lähti jatkamaan kellojen myyntiä.
Tämä oli minulle niin uusi ja jännittävä kokemus että orkut jäivät tällä eka kerralla tulematta. Arvaatte että tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksemme. Monta päivää, ihania öitä, uusia asentoja ja taivaallisia orkkuja oli meillä vielä jäljellä.
Paikka, missä teitte Sen?
en halua kertoaSijainti?
en halua kertoaPetitkö kumppaniasi?
ei parisuhteessaKäyttämänne ehkäisymenetelmä?
kondomiKommentit
Nainen, 38 v
11.2.2017 13:14Kyllä senegalilaiset miehet on ympärileikattuja, että minkä esinahkan vedit taakse…??
Mies, 45 v
19.12.2016 00:58Sinä olet ihana nainen kun annat sinun rakkautta sitä haluaville nuoremmille miehille.
Haluaisin myös antaa oman hoikan vartaloni sinulle, tai sinun ikäiselle toiselle naiselle. En ole kyllä noin nuori, mutta voin minä kauppaa tehdä ;)