Vikakerta
Kerro viime kerrastasi Seuraa tarinoita FacebookissaMies, 42 v, avioliitto + Nainen, 33 v, fuckbuddy
Tapahtui 21.9.2009 n. klo 12:15 • Lisätty palveluun 22.9.2009 klo 21:40 eli 1 päivää myöhemmin
Viikonloppuna kun oli hermo kireällä rouvan pihtaamisen takia ja veri kiehahti ja malja vuoti yli ja kaikkea mahdollista kun siinä kikkeliänsä siveli ittekseen ja päätin lähestyä meilillä ja pikaviesteillä kaikkea mikä liikkuu ja onnasikin mukavasti pyylevän daamin kanssa, niin johan sitten maanantaiaamusta alkoi vastausrumba viikonlopun meileihin, kun neidit ja rouvat pääsivät työmaalle tietsikalle, osa toki salaa ukoiltansa. Jotta tuota saalista verkosta perataan pojat ja tytöt pitkään. Tänään tiistai ja kahdessa päivässä kuudet treffit viikonloppuisen lisäksi, kolmelta seksiä. xXx content. *Warning* Siis en itsekään ole mikään komistus, baarista ei saa ikinä ketään matkaan, mutta verbaliikka on kondiksessa, kuten huomaat ja meilillä, pikaviesteillä ehtii todistamaan kelvollisuutensa. Great. Maanantaina sitten blondi parturikampaaja, jolta peruuntui työläs kampaus, pyysi lounaalle. Itsellä liukuva työaika, jotta syömään... Yhden lapsen äiti, rouva, jolla yhtä paskiainen seksilläkiristäjä puoliso, kun itsellänikin... Olin liikkeellä mun puolimatkailuautolla ja aikaa pari tuntia. Ehdotin siis suoraan kostoa ja että tässä ja nyt, täysihoito. Suhteellisen liikennöity parkkipaikka, mutta mitä sitten, vaatteet pois, jess!!! C-kupin kannut litistetty liiveihin, sairaan ihana posliinipimppi ja kun näin siistin vekin vatsassa tiesin, että pimpsa on iskussa, koska lapsi on tehty puukolla. Ruusutatska. Vähän mä nuolin ja nuolin ja nuolin, kunnes meinasi kieli krampata. Rullailin kumin päälle alulleen, pikkukaveri oli pakahtumaisillaan ja pikkurouva halusi asetella sen kunnolla huulillaan. Asetteli sitten minuutin ja siemensin, ei vaan pystynyt pidättämään, se oli täydellinen lypsy. Ahmaisi sisään ja piiitkästi imaisi ulos, max 20 kertaa eestaas ja siinä sitä täristiin horkassa. Kun siitä savujen jälkeen tokenin, aloin näpelöimään tuota vaaleata sisäänpäin kääntynyttä pulleata laitetta, johon jäin koukkuun, (tahtoo lisää loppuviikosta). Tyttö se vaan hiljalleen hyrisi, inisi ja hytisi orgasmeissaan ja sain sitten fiilisteltyä itseni taas ryhtiin, uusi kumi tontille ja sisään. Kiesus. Siitä on kohta 16 vuotta, kun on viimeksi saanut tunkeutua kunnolla tiukkaan pimpsaan. Taas ei kauaa mennyt, kun joutui tulemaan. Tuumailin juuri itseni kestoa ja latautumista, että pystyisikö raiskaamaan häneltäkin pepun, kun perhana parkkipirkko tuli klasin taakse äimistelemään. Hätyytin laputtajamuorin matkoihinsa munasillani ja osoitin, että oho, kiekko unohtui ja laitoin tyynesti sen aikaan ja akkunaan. Mä olen koukussa tähän uuteen harrastukseeni ja tuohon parturikampaajaan. Neito säikähti lappuliisaa ja että kohta tulee polliisi hakemaan. Se jäi siihen tälläerää, mutta ei ole viimeinen kerta kummankaan mielestä. Tää on parhaasta päästä harrastuksia ja koskaan enää en edes yritä mitään baarijuttua missään pöhnässä.
Paikka, missä teitte Sen?
kulkuvälineSijainti?
HyvinkääPetitkö kumppaniasi?
kylläKäyttämänne ehkäisymenetelmä?
kondomiKommentit
Nainen, 21 v
5.10.2009 01:03Helmi keissi mutta sun tapa kertoa tää juttu kuvottaa mua.
Nainen, 17 v
1.10.2009 17:13Olisit ottanu sen parkkiliisanki mukaan! Molempia kuivana kakkoseen!